Tiedon eläköittäminenTiedon elinkaari Tiedon käyttöaktiivisuus muuttuu sen iän myötä. Aktiivisinta käyttö on kahden ensimmäisen viikon aikana tiedon luomisesta, kolmessa kuukaudessa se vähenee jo yhteen kymmenesosaan. Yli kolme kuukautta vanhempaa tietoa käytetään enää vain hyvin satunnaisesti.
Vaikka tiedon arvo ja merkitys muuttuu elinkaarensa aikana, käsittelemme kaikkea tietoa kuitenkin yhdenmukaisesti: tieto on tallennettuna sen alkuperäisellä medialla (levyjärjestelmässä) ja hallinnoimme ja varmistamme sitä samalla tavalla koko ajan. Tavatonta ei ole, että tieto, jota ei ole käytetty vuosiin, on varmistettu turhaan satoja kertoja. Tiedon eläköittäminen Tiedon eläköittämisellä tarkoitetaan passiivisen tiedon – tiedoston- turvallista tallentamista niin, että tieto on edelleen käyttäjän tai sovelluksen käytettävissä kuten ennenkin, mutta siirrettynä aktiivilevyltä sellaiseen ympäristöön, jossa sitä ei enää turhaan varmisteta. Eläköittäminen voi tapahtua automaattisesti erikseen luotujen sääntöjen mukaan tai manuaalisesti käyttäjän toimesta. Sääntöpohjainen eläköittäminen voi perustua tiedon käyttöaktiivisuuteen, tiedostotyyppiin, tms. tiedoston attribuuttiin ilman, että käyttäjä huomaa tiedon siirtyneen aktiivilevyltä eläkeympäristöön. Se voidaan näyttää tavallisena levyhakemistona, jonne käyttäjä voi itse eläköittää haluamiaan tiedostoja. Eläköitettävä tiedosto voidaan tallentaa eläkejärjestelmään joko toistaiseksi, ikuiseksi tai sille voidaan asettaa tuhoutumisaika.
Kustannussäästöt Tiedon eläköittämisellä saavutetaan merkittäviä kustannussäästöjä. Tiedostopalvelimille tallennetusta datasta suurin osa on yleensä eläköitettävissä. Siirtämällä tiedostot kalliilta aktiivilevyiltä kapasiteettilevylle vähennetään investointipaineita high-end-levyhankintoihin. Varmistamisen vähentyminen tuo kustannussäästöjä, pienentää varmistusaikaikkunoita sekä nopeuttaa aktiivilevyjen palautusta ongelmatilanteissa. |


